Työ on hyvä lääke apeuteen

Yleinen by Minna

Ensimmäinen viikko on aina vähän vaikea – ollaan sitten Italiassa tai Suomessa.

Tuntuu jotenkin irralliselta ja ehkä sen seurauksena aika apealta. Rytmiin pääseminen takkuaa.

Italiassa tähän kelluvaan ulkopuolisuuden tunteeseen antaa oman mausteensa vielä kieli.

Kolmen kuukauden äidinkielellä pälättämisen jälkeen nyt pitäisi vaihtaa pää englanniksi, ontuvaksi italiaksi ja lopulta vielä fallesiksi.

Niin ja osa väestä puhuu tietenkin Quadrin murretta.

Viimeiset kuusi päivää on tuntunut siltä kuin kuuntelisi ulkoavaruudesta tulevia viestejä.

On ikävä Suomeen ja Suomea.

Ja on ikävä Vaaria.

Valle Vecchialla on ihan liian rauhallista ilman Vaaria.

Onneksi tähän lohduttomuuteen on muutama toimiva lääke:

  1. Aika.
  2. Työ.

Ja koska erityisesti tuota jälkimmäistä meillä riittää, uskon vahvasti, että jo muutamassa viikossa apeus on poissa ja fallesi kuulostaa ainakin vähän ymmärrettävältä.

Listasimme työt ja totesimme, että tässä vaiheessa eniten asioita edistää kolmostalon tyhjentäminen, sillä aasitallin ja sikalan kanssa pelmuaminen ei kannata ennen kuin olemme päässeet insinöörin kanssa samalle aaltopituudelle. Kolmostalo on joka tapauksessa raivattava jossain vaiheessa, joten tämä homma vie urakkaa eteenpäin.
Vihaan superlonia. Vihaan erityisesti vettynyttä superlon-silppua. Rakastan suomalaisia lumilapioita, koska niillä vettyneen superlon-silpun säkittäminen sujuu melko vaivattomasti. Onneksi meillä on kunnolliset hengityssuojaimet. Niiden avulla yökkiminen on vähentynyt merkittävästi.
Kolmostalon tyhjentämistä hidastaa se, että sen katto on osittain romahtanut ja vienyt monin paikoin mennessään myös välipohjat. Täytyy siis samaan aikaan varoa sekä ylhäältä putoilevia kattotiiliä että lattiassa olevia aukkoja.
Muutamat huoneet ovat siinä kunnossa, ettei niihin parane mennä lainkaan. Jollain konstilla nekin on jossain vaiheessa silti tyhjennettävä. Millä peijoonilla nuo lasipullot saadaan tuolta ehjinä pois?
Raivausurakassa helpottaa, kun katsoo aina välillä ulos ovesta. Voin kuvitella, millaista kolmostalossa on sitten KUN se joskus valmistuu. Puutarhan hauskimpia löytöjä ovat tällä viikolla olleet villiparsat. Persiljakin on talven jäljiltä hengissä, samoin rosmariini ja Tottesundin mökiltä tuotu ruohosipuli.
Aarteita on löytynyt aika vähän, sillä kosteus on tehnyt pahaa jälkeä. Säästämme ja kunnostamme vanhat sängynpäädyt, mutta lähes kaikki muut tavarat joutuvat takkaan tai jäteauton kyytiin. Murskaantuneet kattotiilet kierrätämme täytemaaksi ja rautaroina käytetään valuihin. Muovit menevät tietenkin muovikeräykseen ja pahveille on oma laatikkonsa.
Löysimme superlon-maton alta luonnonkivilattian. Oli aika hienoa, kun pääsimme niin pitkälle, että saimme ikkunan auki. Näissä hommissa kannattaa nauttia jokaisesta pienestäkin voitosta.
Tämä oli yllätys: meillä on tapettia! Mietin siinä raivatessani, että olisipa hienoa, jos voisimme säilyttää talon värimaailman sellaisena kuin se on joskus ollut.
Tältä maailma näyttää, kun sitä katsoo kolmostalon toisesta kerroksesta. Tuo pieni punainen kuvan yläreunassa on Toninon motozappa, maailman hienoin vekotin.
En tiedä minne, koska ja miten täältä on joskus lähdetty, mutta aika paljon tavaraa entiset asukkaat ovat jättäneet jälkeensä. Löysimme näiden pukujen lisäksi vielä pari muuta tyylikästä kokonaisuutta ja esimerkiksi viisi matkalaukkua..
Tämä kuva on kolmosen toisen kerroksen laakson puoleisesta takahuoneesta. Mustat aukot vievät kellariin, jossa taitaa olla tallella esimerkiksi viinin valmistamiseen tarvittavat työkalut.
Tämä sängynpääty on kunnostettavien asioiden listalla. Sen oikeasta reunasta löytyy tekijän nimi ja kotipaikka: Fratelli D’Amico, Castel di Sangro.
Tovi siihen meni, mutta ensimmäinen huone saatiin lopulta suhteellisen kivaan kuntoon. Ja kuten huomaatte, sängynpäätyjä löytyi lisää. Ihan perimmäiseen nurkkaan emme uskaltautuneet, koska siellä lattia on vähän uhkaavasti kuopalla. Toivomme ja uskomme, että ainakin osa tammisista kattopalkeista ja lankuista voidaan vielä pelastaa ainakin johonkin käyttöön.
Yläkerrasta siirryimme ensimmäiseen kerrokseen, joka näytti aloitushetkellä tältä. Raivaaminen on todella hidasta, sillä lajittelemme kaikki jätteet. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keräämme käsin kaikki kattotiilien palaset omaan pinoon. Voitte arvata, että homma tuntuu välillä vähän turhauttavalta…
Tässä takassa ei ole taidettu ihan hetkeen pitää tulta. Tuhkien kerääminen sai aivan uuden merkityksen. Myös takkaan pudonneet kattotiilet kerättiin sivuun.
Tästä kasasta saadaan ihan mukavasti polttopuuta.
Nyt näyttää jo vähän paremmalta, mutta urakkaa riittää silti vielä useammalle päivälle. Pidimme torstaina siivouspaussin, koska koko muu kylä juhli Pyhää Vincenzoa eikä kolisuttaminen ja kiroilu oikein tuntunut sopivan messupäivän tunnelmaan. Ehkä tänään saamme ykköskerroksen siihen kuntoon, että voimme huomenna käydä käsiksi kellariin.

 

 

6 kommenttia

  1. Janne Numminen
    Vastaa

    Huhhuh.
    Vanha talo ei tule koskaan valmiiksi sanoi mökkinaapuri.
    😉
    Janne

  2. Hannele T
    Vastaa

    Hei, laitoin pari kuvaa e-mailiin, siitä miltä meillä näytti kun aloitimme. Auttaa jaksamaan ja uskomaan… Ja blogiinkin täydensin muutaman kuvan maaliskuulla…
    Työn iloa ja hyviä kelejä toivotellen

    1. Minna
      Vastaa

      Kiitos! Aion todellakin kopioida teidän kalanruotolattianne! Sitten joskus…
      Aurinkoisia päiviä myös teille!

  3. Riitta
    Vastaa

    Moro! Ikkunanäkymien perusteella voin mielessäni kuvitella, miten upealta paikka näyttää, KUN kaikki on valmista. Kattelkaa ny ahkerasti ikkunasta pihalle! 🙂 Ja teillähän on ihan kevät! Toivoo Riitta hankien keskeltä

    1. Minna
      Vastaa

      Kiitos, Riitta! Täällä on tosiaan kevät edennyt viikossa rutkasti. Puissa alkaa jo olla lehtiä ja kukkia, tänään päästiin yli kahdenkymmenen lämpöasteen. Ja hei, kiitos että kirjoitit KUN! 😀 Terveisiä hankien keskelle ja aurinkoisia päiviä myös sinne!

Vastaa