Huomasin aamulla, että tänään on tasan vuosi siitä, kun paahteinen Licatan vaari antoi meille Salvo Montalbanon.
Salvo aloitti juhlapäivän syömällä Mikon makuupussiin reiän. Sen jälkeen se ärsytti mummokoiran hulluuden rajamaille lipomalla ja tunkeilemalla liikaa.
Aamuun mahtui myös painiottelu Pipan kanssa ja tietenkin yksi karkumatka alakylälle.
Abruzzoon apumieheksi lentänyt lapsi kysyi pari päivää sitten, olenko kertaakaan katunut, että otimme Salvon mukaan Sisiliasta. Sillä hetkellä päivän karkumatkasaldo oli kolme, joten vastasin empimättä olen.
Oikeasti en ole.
Helpommalla olisimme toki päässeet vain kahden koiran kanssa, mutta jotenkin Salvo Montalbano on pöljyydessään niin hurmaava tapaus, että en pysty enää kuvittelemaan salvotonta elämää. Ja muutenkin helpolla pääseminen näyttäisi olevan sanapari, joka ei ihan sovi tähän meidän touhuun.
(Kieltämättä kirjoittaminen olisi hieman helpompaa, jos syliin ei puskisi 25-kiloinen ilopilleri, joka on keksinyt, että näitä tietokonehommia tehdään aina yhdessä.)
Ihan varma en ole siitä, miten muu jengi äänestäisi Salvon kohtalosta.
Tai no, Rosi antaisi luultavasti rahaa mukaan, jos joku veisi Salvon. Ainakin se ajattelisi sitä vaihtoehtoa. Mummokoiralle Salvon estoton rakkaus on välillä vähän liikaa.
Ja onhan se kieltämättä törkeää, että herkuille on nyt kolme ottajaa. Siksi illalla onkin syytä tehdä kolminkertainen nakkikakku. Ettei mummo jää mopen osille.
Vauhdikas päivänsankari, pitää perheen vauhdissa 🙂
Terv. Tepa
Kyllä! Ei tule aika pitkäksi tämän nuorimman sankarin kanssa. 🙂
Onnee Salvo? ja kaikkee hyvää teille muillekin!!!
Salvo kiittää! Me muut myös!
Hei!
Löysin nämä sivut tänään. Sunnuntaipäivä on kulunut mukavasti blogiasi lueskellen. Koirajutut on näin koira-ihmiselle tosi hauskoja, joskin kiva on seurata myös asumuksenne laittoa. Ja tuo ihana italialainen elämä odotteluineen, sovitteluineen ja kulkemisineen.. Eihän se miltään tuntuisikaan, jos asiat sujuisivat kuin Suomessa, tai siellä Strömsössä. Tsemppiä teille siellä Piccolo Salvossa! Minulla on vielä monta hauskaa tekstiä luettavana ja toivottavasti lisääkin saadaan!
Asustelen muuten Tampereella ja kesä 2017 on ollut täällä hyyyyvin sateinen, niin kuin varmaan tiedättekin.. Ja se tärkein tieto: kannatan Ilvestä?
Hei! Ja hyvä Ilves! Vaikka meillä täällä Piccolossa asustaakin Tapparan kannattajia, niin toivomme hartaasti menestystä myös Ilvekselle! Ja minähän kannatan tässä sivussa myös Vaasan Sportia, koska vietin aika ison osan lapsuudestani Vaasan jäähallissa. 🙂
Kiitos paljon viestistäsi ja oikein mukavaa syksyn alkua sinne Tampereelle!