Insinööri kävi pudottamassa Piccolon portaille sinisen paketin, jonka sisältä paljastui kaksikymmentäkuusi nivaskaa kaavioita, laskelmia, grafiikoita, pohjakuvia, karttoja, mittaustuloksia, piirustuksia…
- Lujuuslaskelmia, ilahtui Mikko.
Minun silmiini insinöörin paperit näyttivät lähinnä siltä, että niillä voisi osallistua Sveitsissä järjestettäviin pikkutarkkuuden MM-kisoihin.
(Siis jos sellaiset olisi.)
Olin aika hämmentynyt kaikkien tarvittavien papereiden määrästä.
Tuntui myös jotenkin epätodelliselta, että samaan aikaan tontilla heilui
- Lapsi-insinööri Simone (31), joka piirtää loputtomasti kaavioita tietokoneella.
- Perinnemestari Settimio (64), joka muokkaa moskalla kiviä kevyesti ja tarkasti.
- Koko projektin ylivalvoja Francesco, jonka kanssa olemme viime aikoina keskustelleet enimmäkseen timballo alla teramanasta. (Se on eräänlainen ähkyversio lasagnesta.)
- Aviomieheni, joka ilahtuu lujuuslaskelmista.
- Minna Johanna Lymi, joka vielä edellisissä papereissa oli Minna Sakari Lymi. (Pieni voitto se on tämäkin.)
- Eksjussi kavereineen.
Vähän kuin olisi sujahtanut johonkin John Irvingin kirjaan.
Insinöörin paperipinossa on kaksi puolta.
Ensimmäinen on tuskastuminen.
Aina tarvitaan vielä joku lippunen tai lappunen, asiat venyvät ja vanuvat, luvat viipyvät, päivät/viikot/kuukaudet kuluvat, vuodenajat vaihtuvat ja me odotamme papereita Chietin rakennusvirastosta.
(Kyllä, ne puuttuvat sinisestä paketista.)
Nytkin paperipinossa on papereita, joiden tilalle tulee uusia, korjattuja papereita.
Sitten joskus.
Aika usein tuntuu, että asiat voisi tehdä yksinkertaisemmin, ehkä vähän oikoen.
Tänä aamuna katsoin uutiskuvia Palermosta.
Niissä Giuseppe Giordano hautasi 1- ja 3-vuotiaat lapsensa, vaimonsa, vanhempansa, veljensä, siskonsa, veljenpoikansa ja veljenpoikansa isoäidin.
Perhe kuoli viikonloppuna Sisiliassa, kun yli äyräidensä tulvinut joki syöksi heidän lomatalonsa täyteen vettä ja mutaa.
Giordanot lomailivat tuttavansa mökissä, joka oli määrätty purettavaksi vuonna 2008, koska talo oli rakennettu laittomasti liian lähelle jokea.
- Kuka on vastuussa, huusivat palermolaiset.
The Guardianin uutisessa Italian tilastokeskus arvioi, että maassa on 1,2 miljoonaa laitonta asuinrakennusta.
Ja että pelkästään vuonna 2015 jokaista sataa uutta, laillista rakennusta kohden rakennettiin kaksikymmentä luvatonta.
Miettikää, millaisia lukuja!
La Stampa puolestaan kertoi, että vuonna 2012 Italiassa määrättiin hajotettavaksi 46 700 rakennusta, joista vain joka kymmenes on tähän mennessä purettu.
- Kuka on vastuussa, huutavat nyt kaikki.
Muistan kuulleeni saman huudon elokuussa, kun Genovan moottoritiesilta romahti. (Yli 40 kuollutta.)
Ja heinäkuussa 2017, kun laittomasti rakennettu kerrostalo romahti keskellä yötä Torre Annunziatassa. (8 kuollutta.)
Samoin vuonna 2016, kun maanjäristys aiheutti valtavat tuhot Amatricessa ja sen lähellä. (Lähes 300 kuollutta.)
Ja jokaisella kerralla puoluejohtajat, pormestarit, viranomaiset ovat levitelleet käsiään – ja vierittäneet sitten ketterästi syyn ketjussa seuraavana olevan niskoille.
Minä rakastan Italiaa.
Rakastan Italiaa vimmaisesti ja läkähdyttävästi, vaikka täällä niin monet asiat on hoidettu käsittämättömän huonosti, törkeästi ja piittaamattomasti – eikä luontokaan ole aivan helpoimmasta päästä.
Maanjäristyksille ja myrskytuulille emme voi mitään, mutta toivon, että vielä joskus italialaiset ottavat itseään niskasta kiinni ja hankkiutuvat eroon vankilaan kelpaavista rakennuttajista, epärehellisistä poliitikoista ja patalaiskoista virkamiehistä.
Toivon, että yhä useampi hoitaa asiat sillä tavalla kuin vanhoja raunioita ymmärtävä mestari, värikkäitä viivoja piirtävä lapsi-insinööri ja lihottavasta lasagnesta jutteleva valvoja: oikein, maltilla ja rauhallisesti, sääntöjä ja lakia noudattaen.
Sille lienee sanakin.
Se on ammattitaito – tuskastumisen parempi puoli.
Sellaista se kaiketi on siellä eteläeuroopassa juuriikin Italiassa kaikkine mafioineen ja sensellaisineen, Kreikassa ja Espanjassa ei niissäkään taatusti lupia hankiskella kaikkeen tekemiseen. Siellä on niin vanha kulttuuri ja iankaikkiset tavat ettei niitä mikään eu viskaaleineen muuta. Aikaa kuluu ja tupakkia kuten Lehtimäen Uuno meilläpäin sanoi.
Vaan hienoa kun olette päässeet vauhtiin, tai ainakin hyvään alkuun. T leena
Kiitos tsempistä! Hissukseen tässä edetään ja koko ajan opitaan uutta. 😀
Paljon on papereita, mutta varmasti, teillä on asiantuntevat rakentajat siellä, he tajuavat mitä niissä lukee ja ne lujuuslaskelmat ovat todella tärkeitä, hyvä Mikko! Mieheni rakennutti eläissään kaksi aika isoa yritysrakennusta ja yhden omakotitalon…siis rakennutti, ei itse rakentanut, mutta oli hyvin perillä kaikista asioista, koko ajan 🙂 Terv Tepa
Onneksi meille osui todella hyvät tyypit, joiden kanssa on turvallinen olo. Ja koko ajan opitaan uutta – tosin lujuuslaskelmat jätän kyllä suosiolla muille. 😀
Johtuuko pikkutarkkuus ja monimutkaisuus restauroinnista/perinnerakentamisesta vai onko siellä ihan yleisesti rakentaminen yhtä hankalaa?
Ymmärtääkseni säännöksiä ja määräyksiä kiristettiin tosi paljon L’Aquilan maanjäristyksen jälkeen (2009). Eli tuossa meidänkin pinossa on mm. useampi nivaska geologin tutkimuksia. Insinöörit ovat aiempaa tarkempia, koska nämähän on myös vastuukysymyksiä.
Osansa tähän Piccolon touhuun tuo vielä se, että aasitallin ja sikalan käyttötarkoitus täytyi muuttaa eläinsuojasta asuinrakennukseksi.
Kiitoksia tästä. Lähestymiskulmani on arkinen ja nämä jutut kiinnostavat enemmän. Ei kyllä tullut Suomessa mieleenkään lujuuslaskelmien tarpeellisuus määnjäristyksistä kärsivässä maassa.
Se on ihan totta, että täällä täytyy keskittyä eri asioihin kuin Suomessa. Esimerkiksi routaa ei täällä rakennusprojekteissa tarvitse miettiä – eikä Suomessa tosiaan maanjäristyssuojauksia.
Mukavaa, että blogistamme löytyy sinua kiinnostavia juttuja! Luulisin, että nämä raksapäivitykset jatkuvat vielä melko kauan…
Moi,
Näin ei-insinööri-ihmisenä kun aloin noita kuvia katsomaan ja lujuuslaskelmia miettimään, niin pää raukkani päätyi aivojumiin ja viittä vaille migreenikohtaukseen:). John Irvingin maailmassa on sellaista toivoa ja mahtavuutta kaiken omituisuuksien keskiellä, että hyvin teidänkin raksaprojektissa käy.
Voimia, tsemppiä ja aurinkoa teille!
😀 Luulen, että vien keväällä kaikki John Irvingit Piccolon kirjahyllyyn. Voin sitten aina sujahtaa niiden maailmaan, kun pää alkaa mennä turhan pyörälle Piccolon ja Fallon kuvioiden kanssa. 😀
Kiitos toivotuksista ja kivoja päiviä!
Odotan innolla sitä John Irving -tyylistä kirjaa
Ehkä tässä nyt on pakko reipastua tämän kirjayrityksen kanssa… Saas nähdä.
Kappas. Ihan samalanlaista uutisointia muistan lukeneeni kymmenisen vuotta sitten Italiassa asuessani. Liekö kyseessä sitten ollut Palermo vai joku muu sillä kertaa… Tätä jopa (pohjois-)italialaisilla työkavereillani oli vaikeuksia kotimaassaan ymmärtää. Jos joku sama vesistö tulvii täysin samalla tavalla, täysin luotettavasti, x vuoden välein. Niin miksi helvetissä (sorry) ihmiset rakentavat samat, yhtä huonosti tehdyt, talot tasan samoille paikoille luonnonkatastrofista toiseen… Ja joka kerta se on yhtä suuri ihmetys, kun tälläisiä katastrofeja tapahtuu…
Mä olen itsekin ollut maanjäristyksessä Italiassa. Talostamme halkesi seinä. Järistys sinänsä ei ollut voimakas, mutta johan on pohjoismaalaiselle vinha tunne herätä keskellä yötä, kun taulut putoilevat seiniltä ja tavarat hyllyistä. Kun et vaan siinä tilanteessa ymmärrä yhtään, että mitähän hemmettiä nyt tapahtuu. Luultavasti tuokin seinä on nykyisin korjattu laastilla ja maalilla ja seuraavan kerran kun järitys ko alueelle iskee, ollaan täysin yhtä ymmällään, kun koko talo romahti maan tasalle.
Osaamista ja ammattitaitoa olisi. Silti olen katsellut Italiassa kun uusia taloja rakennetaan kasaamalla kiviä suoraan maan päälle ilman mitään pohjatöitä. Ja kuullut rakennusalan ihmisten naureskelevan, kuinka helppoa Italiassa on rakentaa versus esim Suomi, kun ei tarvitse huomioida vaikkapa routaa…
Mä vaan kauhulla odottelen sitä, kun Vesuvius seuraavan kerran näyttää voimansa. Paino sanalla kun. Nythän se ei muutamaan sataan vuoteen ole ihmeellisiä puuhastellut. Mikä on poikkeuksellisen pitkään ikinä.
Jos joku kaipaa mittakaavaa, niin Vesuvius on VEI asteikolla ollut kategoriassa 5 (korkein on 8, mikä mahdollisesti tarkoittaa kymmenien- tai satojentuhansien vuosien jääkautta tmv katastrofia). Vähän riippuu määrittelijästä. Kun esim minimaalisen pienellä savu/tuhkapilvellään viikoiksi Euroopan lentoliikenteen pimentänyt (vieläpä jäätikön alla sijaitseva) Eyjafjallajökull vuonna 2010 kuului kategoriaan 4…
Tasolla 6 tai 7 on viimeksi (Euroopassa) räjähtänyt Thera. Joitain tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Aiheuttaen mm sen, että nykyään lomailemme Santorinilla Kreikassa…
Moi! Älä suotta pyytele anteeksi – kiroilu on ihan sallittua lievässä mittakaavassa. Ja varsinkin, kun kyse on tällaisesta asiasta. Se on aika lohdutonta, että jatkuvasti sattuu onnettomuuksia, jotka voitaisiin välttää käyttämällä maalaisjärkeä ja noudattamalla määräyksiä.
Luin aika paljon erilaisia juttuja ja tilastoja, kun yritin saada tolkkua Sisilian tulvauhrien tapauksesta ja olen kyllä entistäkin kiitollisempi siitä, että satuimme löytämään insinöörin ja urakoitsijan, jotka hoitavat asiat ihan prikulleen.