Huomasin lenkillä, että tietä reunustaviin, isoihin puskiin oli ilmestynyt pyöreitä, sinisiä marjoja. Ne muistuttivat muuten ihan mustikoita, mutta olivat napakan kovia.
En maistanut, koska Mikko kielsi. Sen sijaan otin kuvan ja lähetin sen Rossanalle.
- Prugnolo selvatico, piippasi vastaus.
Tongin vähän internetiä ja prugnolo selvatico paljastui oratuomeksi. Se kasvaa myös Suomessa, mutta aika harvinaisena ja vain Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa.
Rossana tiesi, että oratuomen marjat kypsyvät vasta myöhemmin syksyllä, mutta kyllä ne sitten ihan syötäviä ovat. Internet taas tiesi, että marjoilla voi maustaa grappaa tai niistä voi tehdä hilloa.
Internet käski myös laittaa marjat ensin pakkaseen ja käyttää ne vasta sitten. Pakkanen kuulemma kadottaa karvauden.
Mihin pakkaseen? Eihän meillä ole vielä edes jääkaappia…
(Jään odottamaan yöpakkasia. Ne kyllä tulevat, mutta eivät vielä aikoihin.)
Harmittelin myöhemmin äidille puhelimessa, että olisipa ollut hauskaa, jos oratuomet olisivat olleet mustikoita. Äiti sanoi, että älä lapsi pöljäile, kokeile niitä prugnoloita – ja että Isossakyrössä kuivataan parhaillaan mustikoita, jotka matkaavat sitten syksyllä Italiaan.
Äiti! Sydän! Mustikka! Prugnolo!
Todellakin karvaan makuisia. Heinäkuisella lenkillä minäkin luulin niitä pensasmustikoiksi ja maistoin, mutta niin kitkeä maku, etten voinut nielaista. Toinen karvas makukokemus abruzzossa oli mehevän näköiset punaiset ”vadelmat”. Ne kun olivatkin raakoja karhunvadelmia, jotka ovat kypsinä mustia ja ihanan makuisia.
Täytyy ilmeisesti odotella ihan rauhassa, että nämä ”mustikat” kypsyvät – jos vaikka siihen mennessä saisimme jääkaapin ja pakastimen. 🙂
Karhunvadelmat alkavat hissukseen kypsyä ja näköjään niitä löytyy myös paitsi lenkkipolun varrelta myös ihan tuosta pihan kulmalta. Kyllähän tämä melkoista luksusta on, että erilaiset marjat ja hedelmät ovat ihan käden ulottuvilla – vaikka välillä tuntuukin, että luumuja tulee ovista ja ikkunoista. 🙂
Ai että! Onneksi Iltalehti uutisoi teistä, niin löytyi tämä blogi. En ole Italia-fani enkä tykkää lainkaan matkustaa. Mutta tämä blogi saakin matkustamisen sijasta ”elämään”. Ja tästä tykkään älyttömästi. -Ja olen jo muuttunut Italia-faniksi tekstejä ahmiessani.
Kun katsoo oikein hyvän leffan, se nostaa elämänlaatua kolmanteen potenssiin ja buustaa suuria tunteita arjen kiemuroihin. Tämä blogi tekee saman. Paitsi, että tämä ei ole fiktiota, joten tällä on huumaavampi vaikutus!
Yksi sana blogista, possesta ja hetkessä elämisestä: IHANA!
Murskaavan positiivinen blogi ♡♡♡♡♡
Kiitos ihan mahtavasti palautteesta! Ilahduin todella paljon, kun sain viestisi. Menin oikeastaan ihan sanattomaksi – ja siksi olenkin viivytellyt vastaamisen kanssa. 🙂
Kaikkea hyvää sinulle! Toivottavasti viihdyt jatkossakin meidän seurassamme. Paljon terveisiä meiltä kaikilta.
(Uskoakseni myös murjotusiltaa viettävältä Salvo Montalbanolta.)
Tämä on kuulkaas eka bloki jota seuraan ja ainut. On niin ihana lukea ja elää mukana teidän juttuja. Tuli sellainen fiilis että, vitsi kun pääsis auttamaan. Itse remppaan pientä omakotitaloa ja ensin luulin että, ompa iso remppa ja haaveet mulla…mutta tämähän on naurettavaa pikku pintaremonttia teidän rinnalla.
Moi! Ja kiitos todella ihanasta postista! Mukavaa, että voimme ilahduttaa!
Mä olen tullut siihen tulokseen, että oikeasti kaikki remontit ovat isoja – myös pienet remontit. Palasia on ehkä joissain remonteissa vähän enemmän kuin joissain toisissa, mutta periaate on sama: kaaosta ja myös onnistumisen iloa.
Tsemppiä siis remonttiin myös sinne kotimaahan! Niin ja aurinkoista syksyä!
Where are you?