Viikonloppuna satoi ihan törkeästi. Päättelin siitä, että tontin vesivarannot ovat nyt siinä kunnossa, että voin käydä suihkussa ihan huoletta.
Juhlan kunniaksi vaahdotin hiuksetkin oikein kahteen kertaan.
Tästä innostuneina päätimme kävellä Cefaluun syömään kuuden euron simpukka-annokset.
Tänään on kaksi kuukautta siitä, kun lähdimme Suomesta.
Siinä ajassa olen kummasti oppinut arvostamaan niitä asioita, joita Tampereella pidän ihan itsestäänselvyyksinä. Kuten hanasta tulevaa vettä, jolla voi ihan surutta vaahdottaa päänsä vaikka kolmeenkin kertaan. Tai alati toimivaa verkkoyhteyttä. Tai sitä, että seinästä tulee sähköä, kun lyö puhelimen lataamaan. Tai sitä, että voi keskustella hajonneesta tietokoneestaan ihan suomeksi – sekä tiskillä että sähköpostissa.
Toisaalta on ollut huojentavaa huomata sopeutuvansa.
Vettä täytyy todellakin säästää, mutta näköjään ihminen voi elää muutaman päivän likaisessa tukassa – ja toivoa sadetta.
Pyykkiä pestään tärkeysjärjestyksessä sen sijaan, että kone mouhuaisi aamusta iltaan. Eivätkä ne hieman likaiset vaatteetkaan oikeastaan haittaa, mökkiolosuhteissahan tässä ollaan ja kesää kohti mennään.
Sähkökatkoksia on niin usein, että kun pistorasioista tulee virtaa, lyömme automaattisesti kaikki mahdolliset vekottimet latautumaan. Yöpöydällä on vakiovarusteena taskulamppu.
Läppärikin palasi korjaamolta oikein mainiossa kunnossa, vaikka jouduinkin vähän takkuamaan korjaamon italiaksi lähettämien viestien kanssa.
(Ja lysti maksoi sen 550 euroa, kuinkas muuten.)
Koirien karkumatkat eivät enää aiheuta sydämentykytyksiä.
Pipa viipyy tuntikausia salaperäisillä reissuilla uuden poikaystävänsä kanssa – ja palaa sitten nääntyneenä, haisevana ja onnellisena.
Kaupunkilaiskoiriemme pelastaminen jonkun naapurin aidan takaa alkaa sekin kuulua päivittäiseen rutiiniin. Pipa sentään ymmärtää aina välillä pujahtaa takaisin siitä raosta, josta on mennytkin. Rosi ei vaivaudu.
Nukun öisin – naapureiden sekopäiset kukot saavat ihan rauhassa kiekua aamusta iltaan ja illasta aamuun (kukonlaulunaika 24/7). Nukun myös siksi, että Pipa on ymmärtänyt lopettaa maahan pudonneilla, käyneillä oliiveilla herkuttelun (= ei oksentele sänkyyn öisin).
Lisäksi luulen viisastuneeni vähän: vaikka sitruunapuut ovat kauniita ja oliivipuiden alla on mukava istuskella, muulit vitsikkäitä ja lehmät sympaattisia, niin Lymin Minnasta ei kyllä maaseutuasujaa saada.