Kaikki odottavat kanadalaista

Aivan ensin kertaus kaikille teille, jotka ette ole pysyneet kärryillä Fallon rikosuutisissa.

(Kuulun teihin. Jouduin tarkistamaan käänteet Mikolta.)

Talvi 2018.

Joku oli murtautunut takaovesta kellariimme ja vienyt mennessään melkein kaikki työkalumme.

Myös ylempänä Valle Vecchialla työskennellyt quadrilainen urakoitsija oli joutunut rikoksen uhriksi: voro oli tarvinnut hänenkin työkalujaan.

En tiedä, kävikö urakoitsija tekemässä rikosilmoituksen, mutta me päätimme nuolla haavamme, jatkaa töitä ja antaa asian olla.

Viisaampi olisi käynyt tekemässä rikosilmoituksen, kuten kuuluu.

Kevään ja kesän aikana tunnelma kylässä muuttui kyräileväksi, vaikka varkaudet näyttivät loppuneen.

Enimmäkseen kaikki oli kuten ennenkin, mutta aina jossain vaiheessa keskustelut kylällä – ja myös meillä kotona – kääntyivät murtoihin.

Fallolaiset olivat varmoja siitä, kuka keikat oli tehnyt.

Me yritimme pysyä erossa koko sopasta, sillä kenenkään lynkkaaminen pelkkien tuntemusten perusteella ei tuntunut oikealta.

• Me ollaan Ruotsi, sanoin Mikolle, kun välttelimme erilaisia kuppikuntia ja ponnistelimme säilyttääksemme hyvät välit kaikkiin.
• Sveitsi, ehdotti Mikko.
• Eli Ruotsi, toistin minä.

Tuli syksy.

Casalbordinosta Fallossa piipahtanut Vaari huomasi, että häneltä oli kadonnut pöytä, nokkakärryt ja pullotolkulla oliiviöljyä.

Puheet yltyivät.

Joku oli menettänyt jotain. Sitä, tätä ja tuotakin oli kadonnut sieltä sun täältä. Kukaan ei tuntunut tietävän mitä, keneltä ja mistä, mutta varmasti jotain jostain.

Sitten joku murtautui kulttuuriyhdistyksen tiloihin, yhdistyksen väeltä paloi pinna ja puheenjohtaja kävi jättämässä rikosilmoituksen Quadrin carabiniereille – myös meidän puolestamme.

(Tosin carabinieri ei ollut hyväksynyt tuota jälkimmäistä vaan ajeli Falloon ja sieppasi minut kunnantalolle, jossa ääni väristen luettelin kadonneet työkalut ja allekirjoitin rikosilmoituksen.)

Seuraavaksi pormestari kuulutti kyläläiset kunnantalolle keskustelemaan tilanteesta.

Niinpä eräänä syksyisenä iltapäivänä istuimme täyteen pakatussa valtuustosalissa kuuntelemassa, kun kaikki huusivat yhteen ääneen, että jotain on tehtävä.

Siinä se.

Tuli marraskuu.

Me keräsimme kaikki vähänkin arvokkaammat työkalut ja kuskasimme ne Rossanan ja Toninon varastoon.

Sitten vasaroimme kylttejä Piccolon oviin ja portteihin.

Pääsy kielletty.

Kameravalvonta.

Yksityisalue.

Muistutimme vielä Settimiota, että hänenkin kannattaa pitää huolta tavaroistaan.

Sitten pakkasimme koirat autoon ja ajoimme pois.

Tuli hiljaista. Tuli Suomi.

Ehdin jo toivoa, että murrot Fallossa olisivat loppuneet, mutta ei.

Päinvastoin: helmikuussa 2019 varkaalle eivät olleet enää riittäneet ruuvimeisselit, porat ja nokkakärryt.

Vaarin talosta oli viety ainakin kivääri.

• Ja meiltä melkein kaikki, selitti yläkylän 75-vuotias herra, joka soitti minulle kertoakseen kurjat uutiset.

Voro oli siis iskenyt Valle Vecchian lisäksi ihan keskellä kylää ja tyhjentänyt 75-vuotiaan herran ja hänen 98-vuotiaan äitinsä kesätalon.

• Jokohan tästä nyt tulisi loppu, ihmettelin Mikolle.

Toivoa ainakin oli, sillä sekä Vaari että Herra 75 olivat kuuluttaneet carabinierit paikalle.

• Mutta kuka näistä tietää, äyskäisi Rossana tuskastuneena, kun kysyin tilannetta.

Tuli maaliskuu 2019.

Carabinierit olivat tehneet yllätysvierailun Fallon murroista epäillyn kotiin.

Epäillyn talosta oli löytynyt kaikenlaista tavaraa, jotka epäilty oli kertonut saaneensa lahjaksi eräältä kylässä vuosittain vierailevalta kanadalaiselta.

Herra 75 oli kuitenkin ollut eri mieltä ja väittänyt tavaroita omikseen.

Valokuviakin ryöstetyistä jutuista oli kuulemma ollut.

• Mitä sitten tapahtui, kysyin Rossanalta, joka selitti tohkeissaan rikollisjahdin uusia käänteitä.
• Ei mitään. Nyt odotetaan, että kanadalainen palaa Falloon, jonka jälkeen carabinieri selvittää, onko hän tosiaankin lahjoittanut kaikki ne tavarat.

Rossana ei vaikuttanut kovin tyytyväiseltä odotteluratkaisuun.

• En käsitä mitä tässä vatvotaan, hän naputti.
• Onko kukaan ollut yhteydessä kanadalaiseen, kysyin.
• En tiedä. Tuskin. Ehkä.

Ihmettelin, että ei kai kukaan nyt niin hullu ole, että ryöstelee pikkukylässä ja pitää saaliin asunnossaan, joka on siinä samaisessa pikkukylässä .

• Paitsi jos ei osaa odottaa, että carabienierit tulevat käymään, sanoi Rossana.
• Pysy erossa tästä, sanoi Mikko.
• Kanadalainen saa hirveän hepulin, kun se kuulee tästä. Siis joltain muulta, sanoin minä.

Nyt siis odotamme kanadalaista.

Kaikki odottavat kanadalaista.

Jätin tästä postauksesta ihan tarkoituksella nimet pois – paitsi Vaarin ja Rossanan.

Vaaria on vaikea… ei vaan mahdotonta vältellä  – ja Rossana on Rossana.

Ihana Rossana.

Muut pysykööt vielä toistaiseksi nimettöminä eli oikeusturvan piirissä, sillä oikeastihan mikään ei ole varmaa.

Ja me olemme edelleen Ruotsi.

• Eikun Sveitsi, sanoo Mikko.

Eli Ruotsi.

PS. Vanhoihin murtojuttuihin voitte tutustua täällä ja täällä.

PS2. Kuten huomaatte, kakistelin aikalailla tämän postauksen kuvien kanssa. Lopulta päädyin valitsemaan kuvia fallolaisista ovenkolkuttimista, jotka ovat kerrassaan hienoja. Me etsimme parhaillaan kahta kolkutinta tallin uusiin oviin. Toivon, että löydämme aaseja.

PS3. Ja ettei totuus unohtuisi: oikeasti elämä Fallossa on jotain ihan muuta kuin murtoaaltoja. Siitä todisteeksi kelvannee tämä video: Fallo di Notte