Veimme Salvo Montalbanon eläinlääkäriin. Salvon kummisetä don Sihto onneksi patisti meitä olemaan nopeita, koska jos ei muuta, niin rokotukset ja madotukset olisi saatava heti kuntoon.
Jonotimme siis perjantai-illan ratoksi pikkiriikkisessä odotushuoneessa erilaisten kissojen, koirien, omistajien ja omistajien sukulaisten kanssa.
Salvo sai runsaasti rapsutuksia. Meitä vähän jännitti osaisiko lääkäri englantia. Kaivoin jo valmiiksi sanakirjasta matolääke ja rokotus.
(Ihan tällaista sanastoa en kuvitellut Italiassa muuten opiskelevani…)
Onneksi paikalle pyrähti seinän takana olevan eläinten kauneussalongin omistaja, johon olimme törmänneet jo muutaman kerran aiemmin.
Erinomaista englantia puhuva mies ilmoittautui ilomielin tulkiksi.
Vuoromme tuli hämmästyttävän nopeasti – paitsi että jouduimme odottamaan vielä hetkisen kynnyksellä, koska lääkäri letitti tyttärensä hiuksia.
Salonkimies kurkkasi Salvon suuhun ja mutristi huuliaan.
Nostin kulmiani: mitä?
– Arvelisin, että kuusi viikkoa, sanoi salonkimies ja rapsutti Salvoa.
Sitten lääkäri sai kampauksen valmiiksi ja pääsimme sisään.
– Kuusi viikkoa, vahvisti lääkäri ja merkkasi vihkoon Salvolle syntymäpäivän: 10. maaliskuuta 2016.
– Se on horoskoopissa kalat, sanoin Mikolle, joka näytti siltä, että pyytää minullekin lääkityksen.
– Aiotteko viedä pennun mukananne pohjoiseen, tulkkasi salonkimies.
Naurettava kysymys.
– Koska olette lähdössä, salonkimies kysyi.
– Meidän pitäisi olla Suomessa toukokuun lopussa, mutta palaamme kyllä aika nopeasti takaisin. Miten niin?
– No sitten meillä on ongelma. Pentu saa matkustaa Italian ulkopuolelle vasta kuuden viikon kuluttua. Viimeinen tarvittava rokotus ja siru voidaan antaa kun se on 12-viikkoinen. Ei passia ennen sitä.
Katsoimme pöydällä kököttävää Salvo Montalbanoa.
– Mitä tehdään? Pidättekö pennun, kysyi ensin lääkäri ja sitten vielä salonkimies.
Naurettava kysymys.
Lääkäri tutki Salvon ja kirjoitti vihkoon:
Koira. 1,4 kiloa. Mustavalkoinen. Matoja. Ensin puoli pilleriä matolääkettä, sitten kokonainen. Ensimmäinen rokotus 3. toukokuuta kello 16.
– Ja pennun nimi oli, kysyi lääkäri.
– Salvo Montalbano.
– Anteeksi?
– Salvo Montalbano.
Lääkäri rypisti otsaansa ja kurkisti Salvon mahan alle:
– Tuota, tehän varmasti tiedätte, että se on tyttö, hän sanoi varovasti.
Salonkimiestä nauratti.
– Tiedetään, vahvistimme.
– Ja Salvo Montalbano?
– Salvo Montalbano.
– Miten olisi Salva Montalbano?
– Salvo Montalbano.
– Bene, lääkäri antoi periksi ja kirjoitti vihkoon: Salvo Montalbano.
Salonkimiehellä oli vielä uutisia.
– Montalbano näyttää siltä, että se voisi hyvinkin olla sisilialaisen lammaskoiran ja saksanpaimenkoiran risteytys. Kaikki värimerkit, päänmuoto ja karva sopisivat, nenän täplät tulevat lammaskoiralta, näytti salonkimies ja nosti kätensä lantion korkeudelle:
– Siitä tulee sitten iso.
Lääkäri nyökytteli ja Mikko hymyili leveästi:
– Meidän on pakko hankkia isompi auto.
Illalla laskimme rahat.
Ei ainakaan isompaa autoa. Vuokra Cefalun Marinellalle on maksettu melkein toukokuun loppuun asti ja peräkontissa saattaa hyvinkin olla teltta.
Peruimme tapaamiset Suomessa, tulemme kun tulemme. Salvo Montalbano matkustaa laillisesti ja ylpeästi, rokotuskortti ja passi kunnossa.
Kummisetäkin laittoi vielä viestiä:
Tekeville sattuu, ja niille jotka tekee, sattuu vielä enemmän. Hienoa, että Salvo on todettu terveeksi. Ilmeisen ponteva tapaus noin nuoreksi.
