Faija – ja muutama muu tärkeä asia

Faija kävi.

Tai siis vietti Faijan oman ajanlaskun mukaan Fallossa melkein ihmisiän eli kolme yötä ja liki neljä päivää.

Yhtenä Tampereen syksynä joskus vuonna x ja y pyysin Faijaa meille jouluksi. Siis kun se tyttärenpoika ja lahjat ja kinkut ja sillisalaatit ja kaikki.

Faija sanoi, että en todellakaan tule sinne panttivangiksi.

Kiristelin, että eihän joulu ole mikään panttivankitilanne.

Keitettyä naudankieltäkin olisi, ihan perinteiden mukaan.

Faija sanoi, että joulu on tilanne, jossa ihmiset jäävät tahtomattaan jumiin, koska julkiset eivät kulje normaalisti.

Eikä se tullut, mutta se soitti ainakin kuusi kertaa jokaisena joulun päivänä.

Se myös matkusti monta vuotta Tallinnasta Tampereelle joka tiistai vain mennäkseen sen panttivankitilannetta kestäneen tyttärenpoikansa kanssa uimaan.

Sitten se matkusti pyyhekuivana takaisin Tallinnaan.

Joka hemmetin tiistai. Monta vuotta.

Faijasta ei koskaan tiedä, missä se mahtaa mennä (nykyään edes tiistaisin), mutta sen siitä tietää, että jos tulee hätä, niin se on silmänräpäyksessä paikalla.

Se sanoo, että muista lapsi se, että köyhät auttaa kaikkia, mutta rikkaat auttaa vain rikkaita. Että älä odota rikkailta mitään, mutta muista aina auttaa.

Ja että onneksi olkoon tytär, kun ymmärsit irtisanoutua työpaikastasi. Että hyvin tehty. Että olen sitä jo vähän odottanutkin, koska maailma on jotain ihan muuta kuin firman maksama parkkiruutu.

Mun Faija. Ei paskempi jätkä lainkaan.

(Ai niin. Se inhoaa kiroilua.)

Saanko esitellä, mun Faija.
Ja sitten kanauutisiin. Musta kana oli loukannut jalkansa, joten olemme ruokkineet sitä erikseen. Nyt näyttää jo vähän paremmalta: se tulee ulos kanalasta ja jaksaa pitää puoliaan ruuan kanssa.
Tonino lähti toukokuun lopussa koko kesän kestävälle kokkauskeikalle rannikolle. Se tarkoittaa, että Piccolon väki käy aamulla seiskan pintaan päästämässä kanat ulos ja illalla seiskan pintaan laskemassa kanat sisään. Hoidamme tietenkin myös ruuat ja veden, keräämme munat – ja varmistamme, että aidassa on sähköä pitämään ylimääräiset vieraat loitolla. Yritämme myös perehtyä kanojen sielunelämään. Se onkin melkoista.
Taiteilija Kimmo Ylönen (vas.) tuli pariksi viikoksi talkoisiin, joten veimme hänet heti fallolaisen kuvataiteilija Vilma Maioccon näyttelyn avajaisiin Castel di Sangroon. Vilma on Fallon kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja, joka parhaillaan selvittää kylän kellareiden kuntoa elokuussa pidettävää eteläafrikkalaisen taiteen näyttelyä varten.
Viime kesänä Dianan veljekset pudottivat hiekkamme alakylälle, mutta nyt veljesten auto mahtui yllättäen lähes piazzalle asti. Tosin tällä kerralla autosta paloi viimeisessä kurvissa kytkin, joten luultavasti saamme jatkossa kantaa hiekat taas alakylältä. Siis sillä tavalla varmuuden vuoksi.
Alakylällä on talo, jonka omistaa Etelä-Afrikassa asuva perhe. Talon pihassa on valtava kirsikkapuu. Perhe kävi keväällä Fallossa ja antoi meille luvan kirsikoiden keräämiseen. Ajattelin, että voisimme tehdä likööriä, mutta olimme liian hitaita. Ensimmäisellä ”ryöstökeikalla” Ylösen kanssa kirsikat olivat ihanan makeita ja muhkeita, mutta en todellakaan tajunnut, että marjat olisi pitänyt kerätä myös likööriä varten heti. Parin viikon vetkuttelun jälkeen sato oli mennyttä.
Koti-ikävä iskee aina välillä, mutta olen keksinyt keinon sen vaimentamiseen: annan eläimille ja asioille nimiä, jotka jotenkin kiinnittävät minut Suomeen. Tässä kuvassa näette Laten, joka sai nimensä hyvältä ystävältäni ja kollegaltani Lauri Kaisanlahdelta.
Andrea kutsui meidät katsomaan, miten hunajaa valmistetaan. Andrean mehiläistarha on kanalan lähellä, mutta emme ole koskaan eksyneet tarhalle. Nyt pääsimme paikkaan, jota ammattilaiset ilmeisesti kutsuvat ”linkoomoksi”. Andrean hunaja on puhdasta luomua – ja siltä se myös maistuu. Taivaalliselta.
Giulianna on alakylän viherpeukalo, jonka opastuksessa olen opetellut etsimään esimerkiksi villirucolaa ja minttua. Nyt sain Giuliannalta matkaan kaikenlaisia vihreitä juttuja kuten kaktuksia.
Kesäkuun kuumimpia asioita Fallossa on ollut pormestarin valitseminen seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ehdokkaita oli kolme eli jokaiselta listalta löytyi pormestariehdokas ja hänen esikuntansa. Äänestys alkoi kesäkuun 10. päivänä aamuseitsemältä ja jatkui iltayhteentoista. Kuulin, että kunnantalolle petattiin sänky vaaleja valvovaa poliisia varten. Kuvauslupaa ei kuitenkaan herunut.
Olimme iloisia, kun pormestari Alfredo Pierpaolo Salerno (punaista olkapäillä) äänestettiin jatkokaudelle ihan ylivoimaisesti. Sindacomme on hyvin ennakkoluuloton ja moderni mies, joka haluaa uudistaa asioita, mutta ei mitenkään höyry päässä. Piccolo tykkää.
Näyttääkö siltä, että tämä Strömsön puutarhaohjelman ihannointi on vähän lähtenyt lapasesta? Se on. Mutta sitten toisaalta: on ihan älyttömän hauskaa, kun voi aamuisin kerätä salaattia ja basilikaa leivälle omasta pihasta. Auringon kanssa on toki edelleen opettelemista, mutta istutuslaatikot ovat jo nyt osoittautuneet loistavaksi keksinnöksi. Kiitinkö teitä jo? Pelargonioiden kanssa me kyllä ollaan isoissa vaikeuksissa. Ne nääkähtävät.
Ja sitten nämä höpsötit, joista kerron teille pian lisää. (Siis ihmiset, eivät kasvit). Kuvittelimme, että kukaan maailmassa ei halua kaivaa kanssamme multaa, kiviä ja kaikkea mahdollista ryönää aasitallin pohjasta. Sitten paikalle ilmestyivät Merja ja Pasi.

 

10 kommenttia

  1. Juhani Tamminen

    Terveiset Latvian ja Viron rajaseudulta. Tunnen Faijasi. Aina ihmettelin, miksi se käy Tampereella ja tulee niin nopeasti takaisin. Olen Faijasi kanssa reissanut tavattoman usein samalla laivalla…Olemme viimeinen erä 1990-luvun laivastosta.
    Kiitos hauskoista jutuista. Ei se ole helppoa aina täälläkään…

    1. Minna

      Terveiset Faijalle kerrottu! Se on aika nopealiikkeinen tapaus, kuten varmasti tiedät. Kaikkea hyvää sinne rajaseudulle! Me ajetaan aina Suomi-reissuilla Baltian kautta ja käydään samalla moikkaamassa Faijaa.

  2. Terttu Kantola

    Taas oli niin mielenkiintoista luettavaa! Ihmettelin myös, miksi pelargoniat nuupahtaa, ne pitävät auringosta? Luulisin niiden menestyvän, myös siellä? Mitä teette kaikille munille, kun niitä tulee niin paljon päivittäin? Mukavaa, työntäyteistä viikkoa! Terv Tepa

    1. Minna

      Nuo pelargoniat on ihan mysteeri. Olin taas onnistunut ottamaan kaksi hengiltä. Epäilen, että annan niille liikaa vettä. Täytyy ehkä käydä kysymässä kyläläisiltä vinkkejä. Meillä on todellakin koko Fallon kitukasvuisimmat kukkaset. Mutta toisaalta kasvikset näyttävät menestyvän hyvin!
      Munia tulee nyt sellaiset 15-20/päivä. Otamme siitä ensin omiin tarpeisiin ja loput menevät Rossanalle, joka jakaa ne sitten eteenpäin tarpeen mukaan. Luomumunat on kyllä hyviä, mutta ei niitäkään ihan määrättömästi jaksa syödä, joten ihan hyvä, että ottajia löytyy.

  3. Riitta

    Moro Tampereelta!
    Ihana puutarha. Onpa hyvä että kokeilitte laatikkoviljelyä, nyt voin kokeilla itsekin, kun tiedän, että se toimii. Kiitos! 🙂
    Hyvää juhannusta!
    toivoo Riitta

    1. Minna

      Kiitos! Laatikkopuutarha on aivan nerokas keksintö. Juuri eilen siirsimme kesäkurpitsat uuteen paikkaan, koska ne meinasivat läkähtyä muurin kupeessa. Vahva suositus!
      Oikein aurinkoisia päiviä täältä meiltä sinne Tampereelle! Vähän koti-ikävä välillä vaivaa, joten on tosi kiva saada viestejä kotikulmilta! Kiitos!

  4. Aila

    Ihana palata lomalta ja lukea taas teidän kuulumisia sieltä. Mukavaa kesän jatkoa. t. Aila

  5. Liisa

    Sveitsiläisellä ikkunalla pelargoniat toimii (kuten kaikista postikorteista ja paikanpäällä sveitsiläiskylistä voi asian todeta). Meillä kukat on aamupäivällä varjossa ja alkuiltapäivästä auringonlaskuun asti paahteessa. Kaksi kertaa päivässä kastelua ja kukkivat aivan hulvattomasti.

    1. Minna

      Kiitos! Me otetaan heti huomenna vinkistä vaari ja vaihdetaan pelagoniat parempaan paikkaan!

Vastaa