Mylly pääsi joelle

Tällä viikolla elämä on ollut jotenkin vielä tavanomaistakin jännittävämpää. Ehkä se johtuu siitä, että kesä on alkanut. Kylän parturikin on jo avannut ovensa.

Lihakauppias sentään pitää sitkeästi ovensa säpissä.

MAANANTAI: KIVITÖITÄ

Työlistalla oli kaksi asiaa: kiviaidan perustusten valaminen ja puutarhan portaiden rakentaminen.

Ja tässä päivän kulku:

Jutellaan Vaarin kanssa.

Mennään Vaarin cantinasta löytyneillä avaimilla piazzan toisella puolella olevan Pieron taloon, koska pormestari on sopinut, että Piero ”lainaa” meille sähköä. Tutkitaan Vaarin kanssa Pieron talo.

Haetaan rautakaupasta sementtiä. Jutellaan Vaarin kanssa.

Kannetaan kellarista ämpärillä soraa. Kannetaan kiviä. Jutellaan Vaarin kanssa.

Huomataan, ettei Pierolla ole betonimyllylle sopivaa pistorasiaa. Jutellaan Vaarin kanssa.

Etsitään pora muuttokuormasta. Kannetaan kiviä. Huudetaan (minä), kun kivikasasta pujahtaa viides iso skorpioni. Kieltäydytään kantamasta kiviä (minä). Jutellaan Vaarin kanssa.

Haetaan rautakaupasta vispilä ja hiekkaa. Huomataan, että Salvo Montalbano tulee yläkylällä vastaan ja poimitaan se kyytiin. Jutellaan Vaarin kanssa.

Haetaan kellarin hanasta ämpärillä vettä. Jutellaan Vaarin kanssa.

Pyöritetään vispilällä betonia, jota lapioidaan sitkeästi aidan perustuksiin. Saadaan valmiiksi sellainen laatta, että aidan runkona olevat hetekat pysyvät tukevasti paikoillaan. Huomataan, että on pimeää. Ei jutella Vaarin kanssa, koska Vaari on mennyt seitsemältä nukkumaan.

Päätetään, että viimeistellään portaat myöhemmin.

TIISTAI: MYLLY JOELLE

Suunnitelma oli selvä: tänään ei kanneta kiviä vaan viedään Kimmon vesimylly joelle. Sitten etsitään postikortteja, istahdetaan jonnekin oluelle ja nautitaan elämästä.

Ensimmäinen reissu myllyn kanssa loppui siihen, kun Rossanan tekstiviesti saapui: sähkömies ilmestyisi Piccoloon 20 minuutin kuluttua.

ME OLIMME JALKAPATIKASSA VUORELLA TUNNIN MATKAN PÄÄSSÄ KOTOA.

Paria tuntia myöhemmin ilmeeni näytti luultavasti samalta kuin tamperelaisilla vuonna 1882, kun Finlaysonilla sytytettiin Suomen (ja koko Pohjoismaiden) ensimmäinen sähkövalo:

Meillä oli valot!

Tanssin pienen valotanssin.

Mikko ja Kimmo lähtivät uudelleen matkaan mylly mukanaan. Minä jäin kotiin, koska olin sopinut naapurin rouvien kanssa ilmestyväni paikalle, kun estetista saapuisi kello viisi.

Estetista on siis kauneudenhoitoammattilainen, joka käy säännöllisesti kylässämme. Hän hoitaa rouvien kulmakarvat ja kasvohieronnat sekä poistaa mahdollisesti nenän alle tuppaavat karvat, joita voi toki kutsua myös viiksiksi. Hän hoitaa myös hieronnat, manikyyrit ja pedikyyrit.

Minä halusin ehdottomasti päästä estetistalle. Olimme rouvien kanssa keksineet, että voisin ottaa jonkinlaisen kasvokuorinnan, koska emme olleet löytäneet naamastani viiksiä edes valoa vasten tutkimalla.

Kymmenen yli viisi istuin marsala-lasi kädessä naapurin keittiössä ja pelkäsin raivoavaa estetistaa.

Ongelma oli se, että en ollut varannut aikaa etukäteen ja estetistan kalenteri oli täynnä. Estetista huusi ja muut huusivat estetistan mukana.

Minä ajattelin kaipauksella Jaanaa, joka ei Tampereella kasvohoidossa käydessäni ikinä, ikinä, ikinä huutanut minulle.

SITTEN KULAUTIN MARSALAN KERRALLA KURKKUUNI.

Lopulta tilanne rauhoittui ja estetista osoittautui oikein mukavaksi.

Minulle löytyi jopa aika: pääsisin kasvokuorintaan samalla keikalla, kun estetista tulisi hoitamaan Vaarin jalat.

• Toivottavasti Vaarin aika on vasta kasvokuorinnan jälkeen, sanoin Mikolle ja Kimmolle, jotka palasivat illalla tyytyväisinä myllyreissulta.

Mylly oli päässyt Fiume Sangroon, Villa Santa Mariasta oli löytynyt postikortteja ja mukava olutterassi eivätkä patikoijat olleet nuupahtaneet viimeiseen nousuun.

KESKIVIIKKO: KIMMO LÄHTEE SUOMEEN

Veimme Kimmon yöllä Chietiin, josta hän jatkoi bussilla Roomaan ja sieltä Suomeen.

Me ajelimme kotiin, otimme torkut ja lähdimme kauppaan. Palasimme Falloon samaan aikaan ambulanssihelikopterin kanssa.

• Mitä täällä tapahtuu, kysyin Rossanalta, joka seisoi aukiolla seuraamassa tapahtumia muiden kyläläisten mukana.
• Hellepäivä. Kesän ensimmäinen sydänkohtaus. Vakavasti sairastuneet eivät ikinä ehtisi hoitoon vuorilta ilman helikopteria, tiesi Rossana.
• Täällä tapahtuu hämmästyttävän paljon asioita siihen nähden, että ollaan paikassa, missä ei tapahdu mitään, sanoi Mikko.

TORSTAI: KEITÄ NÄMÄ KAIKKI IHMISET OVAT?

Jo alkuviikosta kylällä alkoi pyöriä outoja naamoja. Kirkon lähellä olevalla piazzallakin sattui läheltä piti -tilanne, kun paikalle osui samaan aikaan kolme autoa.

Torstaina meno muuttui entistä vilkkaammaksi. Firenzeläiset ja roomalaiset ovat saapuneet tuulettamaan kesätalojaan.

Minä pakoilin tuntemattomia puutarhassa ja tutkin netistä, millaista superruokaa Rossanan pihassa kasvavat mulperimarjat ovat.

Ja nehän ovat! C- ja K-vitamiinia, flavoinoideja, kalsiumia, rautaa, proteiinia, kuitua…

Sitten kirjoitin Salvo Montalbanon kummisedälle Don Sihdolle ja kerroin läheisen koiratarhan liepeillä elelevästä karkulaisesta, jota rankkurit ovat yrittäneet pyydystää jo yli vuoden.

Tämä vanha karkulainen käy syömässä rankkureiden laittamat ”ansaruuat” ja katoaa sen jälkeen metsään.

ILTAISIN KARKULAINEN ISTUU TARHALLE VIEVÄN TIEN VARRESSA. MINÄ OLEN TÖRMÄNNYT SIIHEN KAKSI KERTAA JUOKSULENKILLÄ.

Tarina kertoo, että karkulaisen ystävä on tarhalla vankina ja siksi se odottaa kaveriaan öisin tarhan liepeillä. Toki ruuallakin voi olla osuutta asiaan, mutta kertomus on silti ihan hirveän surullinen.

Kerroin Don Sihdolle, että olen jo miettinyt, miten löytäisin tarhalta karkulaisen ystävän. Voisin sitten tuoda ne molemmat kotiin.

Koska kukaan ei tunnu tietävän, miltä karkulaisen ystävä näyttää, täytyy keksiä jonkinlainen suunnitelma.

Hyvät ideat ovat tervetulleita.

(Äläkä nyt hermostu, Mikko.)

PERJANTAI: KIRJOITUSKILPAILUN PALKINTOJENJAKO

Rossana ja Rosalinda toivat aamupäivällä Piccoloon Toninon palstalta keräämiään mansikoita. Ne maistuivat ihan kesältä!

Muuten homma on lähtenyt Fallossa ihan lapasesta. Mikko juuri huusi pihasta, että viereisen talon napolilaisetkin ovat ilmestyneet paikalle.

Hotellikin on kuulemma kuin ammuttu täynnä, sillä kunnantalolla jaetaan illalla valtakunnallisen runokilpailun palkinnot. Mekin menemme katsomaan. Ihan kuin kaikki muutkin.

Suomessa olisin jäänyt kotiin.

PS. Kiitos tuhannesti, Kimmo! Et sattumalta haluaisi koiraa? Tai kahta…