Talkoissa: Leena Nyberg.
Viipyi: 11 päivää.
Tehtävät: Hiekan kantaminen ja kärrääminen alakylältä Piccolon piazzalle ja piazzalta puutarhaan, Toninon viljelypalstan niittäminen, kasvien rapsuttaminen kiviseinistä, kokkaaminen, tiskaaminen.
Työskenteli: Ruoka-, juoma-, dekkari- ja aurinkotuolipalkalla.
Mieluisin työ: Hiekkahommat.
Suurin voitto: Hyttyshyökkäysten sietäminen parin päivän jälkeen.
Lempiruoka: Mozzarella-sardellileivät, tuoreet vihannekset, mozzarella-sitruunat, arrosticinit. Niin ja juuri sopivasti kypsyneet viikunat, joita yläkylän 84-vuotias setä toi poskisuukkojen kera.
Olen tuntenut Leenan noin 5-vuotiaasta. Tutustuimme seurakunnan päiväkerhossa ja sen jälkeen kahlasimme ala-asteen, yläasteen ja lukion samalla luokalla.
(Lämpimiä terveisiä opettajillemme.)
Historiamme on täynnä välitunneilla pelattuja jalkapallo-otteluja, kyseenalaisia jälki-istuntoja, pesäpalloa, kesätöitä kaalimaalla, traagisia teinirakkauksia, pesäpalloa, jaettuja salaisuuksia, käsistä karanneita kotibileitä, baareihin jonottamista pakkasella pikkukengissä, pesäpalloa…
Listalta löytyy jopa Turkuun tehty luokkaretki. Meillä oli mukana kasettisoitin ja The Boppersin c-kasetti.
Vuosi oli ehkä 1982, ja Turku oli something else.
Leenan kanssa on turha esittää itseään fiksumpaa, koska sattumoisin hän tietää prikulleen, millainen olen. Ja minä tiedän, millainen Leena on. Se tekee olemisen aika helpoksi.
Olen tosi iloinen siitä, että olemme edelleen ystäviä, vaikka emme soittele saati tapaa toisiamme kovin usein.
juttu jatkuu aina siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi.
Tänä kesänä Leena oli keksinyt, että jonkinlainen ohjattu aktiiviloma Italiassa voisi olla poikaa. Esimerkiksi niin, että ensin viikon joogaleiri jossain rannikolla ja sitten lepäilyä auringossa Piccolo Salvon puutarhassa.
Heh. Lepäilyä auringossa Piccolon puutarhassa…
Käytännössä homma sujui niin, että Leena vietti ensin neljä päivää Amalfin rannikolla, teki retkiä merelle ja lepäili auringossa. Sen jälkeen hän pomppasi Napolista bussiin ja ajeli Abruzzoon.
Töihin.
Meillä oli Piccolossa jo valmis suunnitelma Leenan varalle: valaisimme porukalla kiviaidalle sydämen, jonka syntyminen oli erilaisten sattumusten seurauksena siirtynyt ja siirtynyt.
Sen jälkeen voisimme muurata sydämen ympärille tulevat kivet.
Aikaa löytyisi jopa vapaapäivien pitämiseen: voisimme mennä merelle.
Hieno suunnitelma kaatui mekaanikkoon, joka piti kiukuttelevaa autoamme panttivankinaan koko sen ajan, kun Leena oli täällä.
Ei siis pienintäkään toivoa saada tontille lisää sementtiä, teräsverkkoa, poranteriä, laastilapioita, betoniämpäreitä…
Onneksi meiltä löytyy aina roppakaupalla ns. hanttihommia eli Leenan aktiiviloma ei suinkaan kaatunut yhteen autokorjaamoon: viimeisetkin hiekanmuruset ovat nyt siirtyneet alakylältä Piccoloon ja Toninon palstalla mahtuu kävelemään.
Sitä paitsi, oli ihanaa päästä välillä istumaan valmiiseen ruokapöytään ja nähdä aamulla puhtaat tiskit kuivumassa.
Bonuksena Leena pääsi vielä Vaarin oppiin. Luennon otsikko oli ”Millä työkalulla kivien rakoihin juurtuneet kasvit kannattaa irrottaa”.
Oikea vastaus on Vaarin vanhalla hakulla, jota uitetaan ensin ämpärissä.
Yhdentoista päivän talkoohommien, muutaman aurinkotuolissa vietetyn tunnin ja kolmen dekkarin jälkeen meillä ei edelleenkään ollut autoa.
Niinpä Leena hyppäsi bussiin Fallosta ja aloitti hieman epävarman kotimatkan Lancianon kautta Fiumicinolle ja sieltä Helsinkiin.
(Bussiin Fallosta! Se oli pieni ihme ja suuri uutinen.)
Uskon, että Leena on päässyt perille. Jostain niitä tekstiviestejä ainakin tupsahtelee.
Emme siis ole suotta soitelleet – sen aika on vasta ensi vuonna. Tai seuraavana. Juttu joka tapauksessa jatkuu siitä, mihin se jäi.
Piristi niin kummasti tuo blokisi taas, kiitos,,,, että lähenki aika pirteänä tästä kohta yöksi töihin. ??
Työniloa täältä meiltä ja kiitos kivasta viestistä!
Voi taivas mitä työtä. Onnea ja rohkeutta kaikille teille!
toivottaa Hannele
Kiitos! Pala kerrallaan mennään, hitaasti mutta varmasti!
Toivottavasti se teän auto on lopettanu kiukkuttelun ja mököttämisen ens kesään mennessä… Mienaamma tulla pyörähtämään teillä aurinkolomalla ja voisin jonkun myllyllisen tehä, jos vielä satuu olemaan jottain muurattavaa, heh, heh… Tuli nimittäin tänä kesänä tehtyä noin sata myllyä, joten kokemusta löytyy satsin tekoon?
Voi Paula! Auto lähtee tästä pikapuoliin romuttamolle! Eli toivoa on, että ensi kesänä on toimiva kulkupeli alla!
(Meidän tapauksessa se voi kyllä olla esimerkiksi aasi.)
Luulen, että teillekin löytyy täältä muurattavaa enemmän kuin yhden myllyllisen verran! Tervetuloa!
Mielenkiintoista elämänne Italiassa.
Kuinkahan tarkenette siellä talvella? Minulle tulee erikoisissa paikoissa ekana mieleeni aina: minkälaista täällä on talvella.? Suomessakin. Saati sitten Italiassa tai Kreikassa tai….
Mutta tuolla tosi kylmässä paikassa on kylmintä kun on: Kolmen koiran pakkanen.
Ne siis otetaan sänkyyn silloin. Yhden koiran pakkanen ei ole vielä paljon mitään, koettu on.
Hyviä juttuja, niitä lisää! t Leena
Kieltämättä tässä vähän mietitään, että millainen tuleva talvi mahtaa olla. Voimme onneksi muuttaa tarvittaessa muutamaksi kuukaudeksi Rossanan isän taloon yläkylälle, mutta olisi tietenkin kiva pysyä mahdollisimman pitkään kotona.
Nyt jo huomaa, että yöt alkavat viilentyä ja aamuisin on aika raikas keli – eli hissukseen aletaan nukkua ikkunat kiinni.
Rosi ei, harmi kyllä, suostu nukkumaan kenenkään kanssa vaan kuorsaa lattialla omalla peitollaan, mutta Pipa ja Salvo loikkaavat ihan iloisesti lämpöpattereiksi sänkyyn. Kesällä niiden touhua ei kyllä osannut arvostaa, mutta nyt jo Salvo toimii mukavasti jalkojen lämmittimenä.
Kahden espanjalaisen kulkukoiran onnellisena omistajana nyt ihan huolestuin Rosista. Vanhalla on luuvalot ja reumatismit. Mitenkä olisi lämpöpeti vanhukselle talven tullen?
Ei hullumpi idea laisinkaan! Kiitos! Tällä hetkellä Rosi nukkuu paksun villaviltin päällä ja pärjää ihan mukavasti, vaikka onkin hidas ja kankea, mutta talvea vasten täytyy kyllä kehittää parempi peti mummelille.
Thank you! Do you read in Finnish or do you use translator?