Piccolo Salvon ensimmäinen taidenäyttely oli menestys

Ystävämme Paula ja Mikki saapuivat viikko sitten Falloon auton takapaksi täynnä Paulan taideteoksia.

(Ja tilliä, joka oli kärsinyt matkasta ja kuollut.)

Paula on siis kuvataiteilija Paula Ollikainen, joka piti ennen tänne tuloaan näyttelyn Berliinissä.

Koska työt matkustivat tila-auton perässä sopivasti meille, päätimme pystyttää Piccolo Salvon piazzalle pienen taidenäyttelyn.

Avajaispäiväksi keksimme tiistain, koska kuvittelimme sen kummemmin keneltäkään kyselemättä, että juuri tiistai olisi ns. välipäivä kylän jatkuvien kesätapahtumien ketjussa.

Ei olisi kannattanut kuvitella.

Heti viikonloppuna paljastui, että tiistaina yläkylän piazzalla olisi Fallon kulttuuriyhdistyksen kesäteatteri: Fallon murteella esitettävä Lu Telegramme.

Päällekkäisyys! Katastrofi! Mitäs helkkaria!

Onneksi kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Vilma Maiocco ymmärsi tuskan ja löysi Paulan ja Mikin kanssa ratkaisun kellosta.

(Kellosta! Miettikää. Nyt ollaan kuitenkin Italiassa…)

Ensin Paula Ollikaisen Il Boschetto di Lupino -näyttelyn avajaiset Borgo Valle Vecchialla eli Piccolon piazzalla tiistaina kello 18-19.30.

Sitten Lu Telegramme yläkylän piazzalla kello 21. (Tai jotain sen suuntaista, kuten teatteriväki asian ilmaisi, kun kysyimme tarkkaa alkamisaikaa.)

Väki ehtisi piipahtaa Piccolon piazzalla, lähteä sen jälkeen kotiin päivälliselle (perinteisesti Fallossa kello 20) ja lähteä ruuan jälkeen teatteriin.

Nerokasta.

Paula aloitti kaksipäiväisen näyttelyn pystyttämisen maanantaina. Olin jotenkin kuvitellut, että se olisi nopeaa hommaa, mutta nelostalon seinät laittoivat tosissaan hanttiin. Tiedättehän, ei varsinaisesti tasaista pintaa.

Kaikille muille töille tuntui löytyvän suhteellisen vaivattomasti paikka, mutta sekä Paula että Mikki ahersivat tosissaan saadakseen Agii apostolin ylös.

Lopulta useammasta palasta tehty teos nousi tiistaina aamupäivällä vanhan aasitallin oven viereen kukkaritilän, langan, oliivipuutikkujen, kahden erilaisen liiman ja muutaman kirosanan kanssa.

Kaikki pisteet Paulalle kärsivällisyydestä – varsinkin kun Vaari kävi vielä huomauttamassa, että raot palojen välillä voisivat olla hieman pienempiä, oikealla yläkulmassa oleva pala oli vinossa ja koko homma olisi sujunut paaaaljon,  paaaaljon helpommin, jos olisimme tajunneet pyytää Vaarilta taustalevyn.

Kiitimme Vaaria ja kutsuimme hänet avajaisiin.

Onneksi olimme varanneet riittävästi proseccoa, sillä jo viittä vaille kuusi saapuivat ensimmäiset vieraat.

Olin ihan huisin iloinen, koska väen joukossa olivat myös ihanat Kaija ja Don Sihto, jotka tulivat sopivasta Suomesta paitsi näyttelyyn myös viettämään ”italialaista juhannusta” eli ferragostoa.

Mikko laski, että reilun puolentoista tunnin aikana piazzalla – ja myös puutarhassamme – pörisi yli 50 ihmistä.

Kyllä, myös puutarhassamme.

Olin etukäteen ajatellut, että pidämme portin kiinni puutarhaan, mutta peli oli menetetty sen jälkeen, kun ensimmäinen vieras kysyi piipahdusta portin takana ja minä vastasin tottakai.

Niinpä seuraavat puolitoista tuntia P.Ollikainen esitteli töitään piazzalla ja minä esittelin aidan pohjaksi valettuja hetekoita pihassa.

Vaari ei ilmestynyt avajaisiin. Tai siis ilmestyi, mutta vasta päivää myöhässä.

• Minähän näin kaiken maanantaina ja tiistaina, tokaisi Vaari, kun kyselin, missä hän oli piileskellyt.

Lasillisen proseccoa hän sentään suostui juomaan. Se täytyy ottaa suurena eleenä, koska normaalisti Vaari juo vain montelpulcianoa.

Voitte käydä tutustumassa Paula Ollikaisen töihin täältä.