Pipa oli meidän koirien pormestari.
Se saattoi vaikuttaa aralta, mutta ulkonäkö petti: se oli porukan rohkein eikä ottanut tiukoissakaan paikoissa taka-askeleita.
Pipa käyttäytyi kauniisti – ja myös uskoi, mitä sille sanottiin.
Kun se juoksi, se näytti tanssivan.
Pipa oli Salvo Montalbanon idoli.
Pentuna Pipan korvat sojottivat sivulle. Silloin sen herkkua olivat varvassandaalit.
Se nukkui Mikon jaloissa tai kainalossa. Hellyys oli sen juttu.
Kesällä Pipa sairastui yllättäen. Heinäkuun 30. päivänä se muutti pilvien päälle Rosin seuraksi.
Maailman rakkain ja paras Pipa.