Sudet laulavat lemmenlauluja

Kuukausia sitten kisasin Vaarin kanssa siitä, kumpi meistä on ensin hereillä ja työntouhussa.

Aamu 1: kello 6

Keitin kahvit ja rupesin hommiin. Onnittelin itseäni, kun Vaarin talosta ei kajastanut pienintäkään valoa.

Voitonriemuni tyssäsi siihen, kun Vaari kaahasi Fiatilla Valle Vecchialle. Hän oli käväissyt pikaisesti juottamassa kasvit Fallon sisääntulotien vieressä olevalla palstallaan.

Tulos: Vaari 1, Minna 0.

Aamu. 2: kello 5

Keitin kyllä kahvit, mutta hommista ei tullut mitään, koska kaikki aikani meni siihen, että roikuin parvekkeella kurkkimassa, mistä Vaari seuraavaksi ilmestyy.

Olin vielä pyjamassa, kun Vaari putkahti kellarista piazzalle.

Tulos: Vaari 2, Minna 0.

Aamu 3: kello 4

Se oli voittoisa aamu. Olin saanut paljon aikaiseksi siinä vaiheessa, kun Vaari ilmestyi ovesta.

Päätin lopettaa kisaamisen siihen, kun jouduin pari tuntia myöhemmin tilittämään Vaarille, miksi meillä paloi valot neljältä aamulla.

En tunnustanut, että meillä oli kisa.

Kokonaistulos: Vaari 3, Minna 0,5.

Mielestäni ansaitsin kolmannesta aamusta vähintään puoli pistettä.

Heräämiskisasta oli se ilo, että kuulin Fallon lähellä ulvovat sudet.

En oikein osaa selittää, miltä ne kuulostivat – paitsi hienoilta -, mutta oli aika mahtavaa nousta aamuisin kuuntelemaan niiden ulvontaa.

Oli jotenkin villiä.

Lopulta noin viikon aamulaulujen jälkeen sudet katosivat. Toninokaan ei ollut enää törmännyt niihin kanalan liepeillä ja me uskaltauduimme koirien kanssa alatielle myös pimeällä.

Nyt sudet ovat palanneet. 

Tuoreimmat jäljet oli nähty Marialuigian talon vieressä Valle Vecchialta yläkylälle kulkevan tien reunassa.

Rossana lähetti niistä kuvan.

Kysyin, ovatko sudet ilmestyneet kylään kylmän sään ja ruuan takia.

  • Juuri näin, kylään ja myös kanalan lähelle, vastasi Rossana ja kertoi, että tähän aikaan vuodesta Fallon sudet laulavat lemmenlauluja.

Lemmenlauluja! Sehän tarkoittaa tietenkin…

  • Suden pentuja, sanoi Mikko.

Nyt toivomme, ettei joku liipasinherkkä, kiilusilmäinen salametsästäjä käy nitistämässä Fallon susia.

Susi on Italiassa rauhoitettu, mutta porukassa on, ikävä kyllä, aina niitä, jolle se asia ei oikein aukea.

 

4 kommenttia

  1. Tiia

    No nyt olisi sitten Frankilla hommia kanalan kulmilla:) Kiitos ihanasta blogistasi. En ole aiemmin kommentoinut mitää, mutta itsekin ”entisenä italialaisena” luen ilolla.

    1. Minna

      Kiitos mukavasti viestistä! Hauskaa, että olet löytänyt meidät.
      Tiistaina lähdetään taas kohti Italiaa eli lisää kuulumisia on luvassa pikapuoliin. 😀

  2. Paula Yliniemi

    Oletko huomannut minkäänlaista susihysteriaa? Minä en ole siihen törmännyt Italiassa. Sen sijaan Suomessa vastaava saisi aikaan valtavat mittasuhteet ja ajojahdin.

    1. Minna

      Mekään ei olla törmätty minkäänlaiseen susihysteriaan Italiassa. Ihmiset tuntuvat ottavat asian hyvinkin rauhallisesti, vaikka toki siellä taitaa olla salametsästäjiä seassa. Ainakin Fallossa on vain todettu, että jaahas, susia on huitteilla, joten koirien ja muiden kanssa täytyy olla vähän tarkempana.

Vastaa