Väsynyt karkulainen joutui työhuonearestiin

Rouva Deetä ei ole pahemmin näkynyt Piccolon piazzalla.

Ei sillä, että olisin erityisesti kaivannut häntä (viimeksi rouva Dee löytyi luumupuustamme), mutta ei se silti hauskaa ole, että Salvo säikäyttelee ihmisiä.

Viimeksi tänään aamulla juoksin karkureissulla olevan Salvon perässä alakylälle.

Matkalla tuli ensin vastaan huutava rouva Dee ja heti hänen jälkeensä rouva Deen puoliso herra Gee, joka näytti siltä, että kiipeäisi mielellään pihavajansa katolle, jos vain huitomiseltaan ja kiroilultaan pääsisi.

Salvo räksytti antaumuksella herra Geelle ja esitti itseään isompaa. Sen verran se minut nähtyään sentään tajusi, että käänsi kuononsa kiltisti kotia kohti – tosin matkalla se vielä ärjäisi rouva Deelle niin kumeasti, että rouva Dee huusi aaaaaaaaaa ja pomppasi muurille.

Sanoin kyllä rouva Deelle (suomeksi), että huutaminen ei hemmetti soikoon varsinaisesti auta ja huitominen vain pahentaa tilannetta, mutta eihän se tietenkään rouva Deen vika ole, että Salvo käy möykkäämässä.

Sanoin myös (italiaksi), että anteeksi anteeksi anteeksi, Salvo ei pure, se vain haukkuu, mutta ymmärrän kyllä, että jos pelkää niin pelkää.

Rouva Dee vastasi huutamalla muurilta aaaaaaaaaaaaaaaaa. Ja vielä vähän kovemmalla äänellä aaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

Piazzalla vastaan tuli vielä Vaari, joka nauroi makeasti ja sanoi, että Pipa se on rauhallinen, mutta Salvo se on sisilialainen.

Se oli Salvon tämän aamun toinen karkumatka.

Tarvitsemme pikaisesti verkkoaitaa, sillä Salvo on todellakin keksinyt uudelleen, että karkaileminen on ihan parasta. Parasta!

(Johan tässä ehti parin kuukauden tauko ollakin.)

Jos Salvo ei päivittäin kirmaa Rossanan alaovelle, se häipyy tutkimaan vanhan Fallon raunioita. Yläkylälle se ei sentään vielä ole hoksannut suunnata, mutta sekin päivä takuulla koittaa. Ja pahimmassa tapauksessa sitä on yläkylällä vastassa rankkuri.

En oikein pidä verkkoaidoista, mutta Salvon kanssa oliivipuiden oksista tehty risuaita ei yksinkertaisesti riitä.

Salvolla on nimittäin sellainen ongelma, että se ei kunnioita huteria aitoja vaan puskee niistä päättäväisesti läpi – ja muuttaa samalla aidan pienet aukot suuriksi.

Sen härskein pakomatka alkoi niin, että Mikko oli kyykyssä tukkimassa aidassa olevaa koloa, Salvo kaarsi oikealta Mikon eteen ja meni muina naisina aidasta läpi.

Ja taas juostiin porukalla alakylälle.

Olisi vähän väärin antaa ymmärtää, että Salvo on koirajengimme ainoa karkulainen:

Nuori Rosi noudettiin kerta toisensa jälkeen Härmälän leirintäalueelta ja Pipa oli aivan mestari loikkimaan aitojen yli. Onneksi Pipa useimmiten paahtoi Kaijalle ja Juhalle moikkaamaan koirakavereitaan.

Pipa ei enää viitsi lähteä karkumatkoille, mutta Rosi on toista maata. Se livahtaa tilaisuuden tullen milloin minnekin, vaikka sen vauhti ei olekaan ihan nuoruuspäivien tasoa.

(Viime viikolla sain silti paahtaa ihan tosissani, että tavoitin sen ennen kirkkoa.)

Mummokoira käyttää selkeästi hyväkseen sitä, että ihmiset luulevat sen olevan liian vanha ja raihnainen karkumatkoille.

Väärin luultu.